5. huhtikuuta 2017

THAIMAAN KOSMETIIKKASHOPPAILUT

Photo 26.3.2017 15.09.17
Aina Thaimaassa, tai varsinkin Bangkokissa käydessäni mun on pakko käydä Beauty Buffet -nimisessä kosmetiikkaliikkeessä. Siellä on tosi hyviä, laadukkaita meikkejä edulliseen hintaan. Tällä reissulla mä ostin sieltä vaan pari juttua, eli siis hopeisen glitter huulipunan (!!!!), jonka osa teistä näki mun snäpissä. Siitä tulee ehdottomasti parempia kuvia täällä blogissa kans. Toinen juttu oli highlight-puikko. Mun edelliset highlighterit on kaikki puuterimaisia, joten aattelin että testaan tollaista voidemaista myös.

Vesimelonin mallinen (ja tuoksuinen) palasaippua pääsi koristamaan mun kylppäriä. Löydettiin joku ihme Koreakauppa, missä oli ihan sikana korealaisia tuotteita tosi edulliseen hintaan. Tämä meikkisivellin on sieltä jollain eurolla.

MBK on jäätävän kokoinen ostoskeskus Bangkokin sydämessä, käytiin siellä pariin kertaan. Eräässä kerroksessa oli todella paljon kaikkia ihania meikkejä feikattuna tunnetuilta merkeiltä, kuten The Balm, NYX ja sitten Kylie Jennerin tuotteita löytyi kans. Mä ostin "The Balmilta" Bahama maman ja en oo kyllä koskaan käyttänyt näin hyvää aurinkopuuteria. Käytän tätä varjostamiseen. Lisäks samalta "merkiltä" ostin tämän Manizer trion. Näkin tosi hyviä. Harmi vaan että ulkopuolelta pakkaus näyttää että siinä olis Balmin Hey mama setti.
Photo 26.3.2017 15.13.39
VSn liikkeessä oli tietysti käytävä. Sieltä tarttui mukaan huulikuorinta, huulivoide ja huulia pullistava voide. Toi pullistava todellakin toimii, vähän edes. Huulissa ainakin pistelee sen verran että huhheijaa. Mulla ei oo vielä yhtään huulikuorintaa, joten se tuli todellakin tarpeeseen.

Mun tarkoituksena ei ollut ostaa yhtiäkään aurinkolaseja, mut hupsista! Reissusta tarttui kolmet arskat mukaan, jotka näkyy tän postauksen kuvissa. Nämä pinkit on ehdottomasti mun lempparit. Ei kyllä suojaa auringolta mutta se ei ollut mun tarkoitukseni näitä ostaessa. Lähinnä asusteeksi.
Photo 26.3.2017 15.17.19
En oo ikinä käyttänyt niin hyvää hammastahnaa, kun tämä kookosjuttu. Valkaisee huomattavasti ja antaa tosi raikkaan tunteen pitkäksi aikaa. Jos siellä päin maailmaa seikkailette niin kannattaa ainakin yks tahna ottaa testaukseen (tai tuoda mulle).

Pari meikkisivellintä lisää Koreakaupasta. Tuo pienempi on kyllä älyttömän kätevä tälläiselle kasvonaamioiden suurkuluttajalle. Ei oo kiva kynsien alta tonkia sitä kasvonaamiota pois. Ostin myös pari uutta kuorta puhelimeen sekä yhden rannekorun. 
Photo 26.3.2017 15.15.54
Kuvan keskellä näkyvät huulirasvat on mun lemppareita. Niitä on aina pakko hamstrata Thaimaasta. Niissä on jotain minttuisaa, sillä tuntuu ihanan viileeltä huulilla. Aloe Vera käsivoide oli niin söpön pienessä paketissa, että mun oli ehdottomasti aivan pakko ostaa se. Näin jälkeenpäin mietittynä sen olis voinut jättää sinne kauppaan!

Yhtenä mun ostoslistalla oli glitterluomiväri. En oo ikinä kuullutkaan tästä Odbo merkistä, varmaan joku paikallisten tai Aasialaisten oma? Korjatkaa jos oon väärässä. Tosi runsaspigmenttinen tuote on kuitenkin kyseessä.

Ostin ihan vaan kokeilumielessä tämän epämääräisen ruskean putelon. Sen luvattiin auttavan päänsärkyyn kun roll onia levittää ohimoille. Tämä oikeesti vie ne vähän pienemmät päänsäryt pois. Ihanaa, kun ei tarvii aina ottaa sitä Buranaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti