19. joulukuuta 2016

IHAN VAAN KUULUMISIA JA KUVIA

DSC02027
Jesss vihdoin mulla oli aikaa (ja rahaa) käydä näöntarkastuksessa ja hankkia uudet lasit! Instrussa oli kehyksiä eurolla ja nappasin sieltä nämä ihanat Hilfigerin kehykset. Nämä on paljon isommat mitä mun edelliset kehykseni. Niillä oonkin painanut useemman vuoden, joten oli aika hankkia uudet. Mun vanhat kehykset ei ollut yhtään mua miellyttävät ja siksi turvauduin joka päivä piilareihin. Nyt oon saanut pitää piilareista hieman vapaata kun oon käyttänyt uusia laseja, silmät nauttii! Vitsit muuten että oli taas näkö huonontunut... Molemmista silmistä laskenut noin yhdellä ja nyt mentiin jo -3 pariin.
DSC02082 DSC02080
Ostin tänä vuonna joululahjat ajoissa ja paketoin ne tossa pari päivää sitten. Kämmeiltä ei muuten tässäkään hommassa säästytty... Olin just saanut kaikki paketit suht normaalin näköisiksi ja aloin kirjoittelemaan tussilla nimiä päälle. Tyypilliseen tapaani tunaroin ja kirjoitin permanenttitussilla väärän nimen paketin päälle. Ei muuta kun paketti auki ja uudet kääröt päälle. Meh.
DSC02087
Oon tehnyt mun minikämppääni pienen joulunurkkauksen. Sieltä löytyy pikkuruinen joulukuusi valoilla. Tuo kuusi on varmaan noin 40cm pitkä, mutta oon laittanut sen korokkeen päälle että ei näytä niin pieneltä. Mun kaveri toi tuliaisiksi ulkomailta tän ihanan norsupatsaan! Hän sopii täydellisesti mun joulukuusen viereen.
DSC02044
Mä oon saanut tänään nauttia poikaystävän kanssa yhteisestä vapaapäivästä varmaan ekaa kertaa kuukausiin. Meidän menot menee todella usein ristiin ja meidän päivän yhteisiksi jutuiksi jää usein vain kauppareissu, treeni ja yöunet. Nyt ollaan saatu olla ihan rauhassa ja aateltiin napata pari viinilasia tossa illemmalla, käy!
DSC02077

14. joulukuuta 2016

UUSIA KOSMETIIKKAJUTTUJA

DSC02058-tile
Nyxin lip lingeriet on vaan nyt ihan parhaita. Multa löytyy noita (vaan) kolme kappaletta, mut haluaiisin ehdottomasti joka ikisen noista! Pysyy huulilla ihan mielettömän hyvin ja kestää juomisen, syömisen ja pienet pusut myös. Näitä ei oo hinnalla pilattu vaan maksaa alle kympin kappaleelta muistaakseni. Nä on myös tosi riittoisia eikä haise oudolle. 5/5 ehdottomasti! Sävyinä multa löytyy oikeelta vasemmalle Lace detail, Honeymoon sekä Beauty mark. Sävyt ovat huulilla oikeesti hieman vaaleempia mitä tossa mun kädellä näyttää olevan.
DSC02051
Uusia siveltimiä on aina superkiva saada! Voitin Inkan blogista 50€ (!!!!!) lahjakortin Pastel beautylle ja tilasin sieltä nämä siveltimet. Käykää kurkkaamassa Inkan upee blogi TÄSTÄ! Mun lemppari sivellinmerkki on ehdottomasti Real Techniques, näistä ei varise karvoja sitten millään vaikka kuinka vetäis. Plussaa myös pehmeydestä, voisin vaan hivellä mun kasvoja noilla ikuisuuden. En oo ehtinyt vielä kaikkia noista testata, mutta ainakin toi pinkki poskipunasivellin ajaa asiansa.
DSC02066-tile
Nyxiä kun ei voi koskaan olla liikaa niin ostin myös Soft matte lip creamin sävyssä Moscow. Toi on se sininen mitä mulla oli viime postauksessa. Nämä lip creamit ei pysy ihan yhtä hyvin kuin lip lingeriet, mutta väriskaala on paljon laajempi! 

Mulla ei oo oikeestaan koskaan ollut käytössä mitään kulmavahaa tai geeliä, mutta nyt päätin hankkia L'orealin kulmageelin. Mitenköhän oon pärjännyt ennen tätä? Pitää pienimmätkin karvat kivasti kurissa koko päivän, eikä mee kulmat pilalle kun vaihtaa vaikkapa paidan.

Tilasin eBaysta (ylläri) siveltimien pesumunan. Oon aina ennen hinkannut siveltimiä käteen niitä pestessä, mutta siitä jää kaikki meikki aina käteen joten on hieman hankalaa. Näitä samanlaisia munia myydään kaupassa aikamoiseen hintaan mutta eBaysta saa tosiaan ihan samanlaisen eurolla. Suosittelen, varsinkin tälläisille pakkomielteisille siveltimienpesijöille...!

Löytyykö teiltä samoja tuotteita?

7. joulukuuta 2016

EPÄSUOSITUT MIELIPITEET

DSC02005
Kai mäkin sitten!! Monissa blogeissa on pyörinyt tämä "epäsuositut mielipiteet"-postaus ja halusin ehdottomasti tehdä itse myös tämän. Oon pohtinut jo kauan että mitä kaikkea kirjoittelisin tähän. Olis kiva kuulla teidän mielipiteitä mun mielipiteistä ja voisitte kertoa myös teidän omia epäsuosittuja mielipiteitä! Postauksen tarkoitus ei oo loukata ketään, älkää siis pahastuko vaikka olisittekin jostain eri mieltä. ;-)
DSC02000
- En tykkää pizzasta. Itsetehty menee kyllä erittäin hyvin alas, mutta pizzerian pizzat on nounou. Varsinkin se haju etoo mua. Tämä on aiheuttanut suurta kummastusta kaikissa jotka tästä asiasta kuulee! Toki syön pakon edestä sitä, jos ei ole muuta ruokaa saatavilla ja nälkä on kova.  Mua ällöttää pizzassa erityisesti se juusto.

-  Kaikki "oudon" väriset huulipunat on mun juttu. Kuten näissäkin kuvissa näkyvä sininen, love it. Multa löytyy myös mustaa, kirkkaan lilaa yms. Ei siinä ettenkö tykkäis myös niistä neutraaleimmistakin.

En ymmärrä överiä parisuhteilua somessa. En tajua miks joka ikisessä somekanavassa pitää lukea se kumppanin nimi. Eikö se ole sun some eikä sen sun kumppanisi?

- En voisi ikinä ottaa ripsienpidennyksiä. Vaikka oon parilla ihmisellä ihan luonnollisen näköisiä nähnytkin, en silti ikinä ottaisi itselleni. Silmien hierominen aamulla on parhautta, samoin kuin vatsallaan nukkuminen. 
DSC01994
- Pizzateemaa jatkaen, mun mielestä Saariosten roiskeläpät on hyviä. En ymmärrä miks kaikki vihaa niitä! #carbsforlife

- En tykkää Louis Vuittonin monogram kuosista. Musta tuntuu että kaikki hypettää sitä, itse en kyllä lämpee ollenkaan. Musta tuntuu että siitä kuosista on niin paljon kaikkia feikkijuttuja että en kyllä itelleni haluais sellaista hankkia. 

- Valkoiset Ikeakodit♥ En ymmärrä miks niin moni vihaa Ikean valkoisilla kalusteilla sisustettuja koteja. Varsinkin jos sen omistajana toimii köyhä opiskelija. Terveisin, valkoisen Ikeakodin ylpeä emäntä.

- Uimahallit oksettaa mua. Mulla ei ikinä tulis mieleenkään että haluaisin mennä vapaaehtoisesti uiskentelemaan uimahalliin leijuvien laastareiden keskelle, yök. Ei siellä varmaan edes niitä laastareita ole, mutta en vaan pääse yli tästä ajatuksesta. Harmi, uiminen on kivaa!
DSC02024

3. joulukuuta 2016

MARRASKUU PUHELIMESTA

image2-tile
Parhautta on just uunista tulleet joulutortut ja glögi. Pian pääsen leipomaan pipareita kans! // Mun rakas. Nykyään tulee tosi harvoin otettua yhessä mitään kuvia. // Menossa juhlimaan pikkujouluja baariin! Rakastuin tähän mun uuteen samettimekkoon! // Arnoldsin black friday minkä teit... Tä koko boksi maksoi vaan 10 euroa?!
image6-tile
Sieltä se kasvaa hiljalleen! Ihanaa kun on saanu taas tän salirytmin kuntoon. // This hat tho. Voisin käyttää sitä joka päivä. // Turhat eBay-ostokset part miljoona. Tä haalari on ihan unelma kun aamulla herää täältä kylmästä kämpästä. // "Parilla" margaritakannulla, NAM!

Multa on jäänyt nämä kuukausikatsaukset hieman tässä viime kuukausina. IPhonen kuvia ei saa enää siirrettyä samalla tavalla läppärille, mikä on todella rasittavaa. Oon siis esimerkiks nämäkin kuvat lähettänyt puhelimesta sähköpostiin ja sähköpostin sit avannut koneella. Tahtoisin vaan tyhjentää kaikki puhelimen kuvat koneelle, joita on sinne nyt tosiaan hieman kertynyt. Osaako joku auttaa hölmöä tän jutun kanssa? USBn kanssa ei suostu avaamaan puhelimen tiedostoja.

30. marraskuuta 2016

MUSTAPÄISTÄ EROON KOTIKONSTEIN

DSC01917
Sain tilaisuuden tehdä yhteistyötä MayBeautyn kanssa. He lähettivät mulle sähköpostia ja kysyivät, että haluaisinko testailla heidän kasvonaamiotaan. Itse asiassa tilasin eBaysta samantapaista kasvonaamiota kun tämä heidän The Incredible face mask, mutta en tiedä uskallanko käyttää sitä. Koskaan ei voi tietää mitä sieltä tilatut tuotteet sisältää! Tämä MayBeautyn naamio on paljon luotettavampi vaihtoehto, ainesosatkin esillä. 

Tämä naamio lupaa poistaa mustapäitä, rasvaa, kuollutta ihosolukkoa sekä se ehkäisee aknea. Mulla mustapäiden poisto oli päätavoitteena kun lähdin testaamaan tätä. Mulla on varsinkin nenänvarressa mustapäitä, jotka vaikeuttaa meikin levittämistä tasaisesti. Poskissa on myös hieman samaa ongelmaa. Tietysti myös kuollut ihosolukko olisi hyvä kuoria välillä pois!
DSC01935-horz
Tuotteen levitystä ennen puhdistetaan kasvot kaikesta ylimääräisestä. Vinkki! Avaa ihohuokoset esim. kuumalla suihkulla tai vesihöyryllä ennen tuotteen levittämistä, näin tämä iskee paremmin varsinkin mustapäihin. Paketin mukana tuli pehmeä sivellin, jolla tuotteen saa helposti levitettyä käsiä sotkematta. Kulmakarvoja on hyvä varoa tätä levitettäessä... :-D Epäilin hieman että riittääkö yksi pussi koko naamalle, mutta tuote oli kyllä tosi riittoisaa.
DSC01955
Naamion annetaan olla kasvoilla 30-45 minuuttia. Itselleni riitti tuo 30 minuuttia varsin hyvin. Tässä odotellessa voit vaikkapa näyttäytyä poikaystävälle joka toteaa sun olevan pelottava. Nimimerkillä kokemusta on.
DSC01971-horz
Lopuksi naamio kuoritaan iholta pois. Oon pahoillani että tämä kuva on ehkä hieman nasty, mutta näätte ainakin tuotteen tehokkuuden! Kasvoista tuli ihan mielettömän pehmeät, eron huomasi varsinkin just tosta nenänvarresta, joka oli mulle se ongelma-alue. Vinkki! Sulje ihohuokoset vaikkapa kylmällä vedellä tai jääpalalla. Tämän jälkeen laitoin kasvoille perusvoidetta. Mun nenä on muuten edelleenkin pehmeä, vaikka tästä naamiosta on jo monta päivää aikaa. Muistakaa myös tsekata MayBeautyn muut tuotteet!

Sain myös kivan jutun mun lukijoilleNyt saatte koodilla "amlmask" -30% alennuksen tilatessanne näitä naamioita. Tässä vielä linkki suoraan alennukseen verkkokaupassa.


Alennus on voimassa vuoden loppuun saakka.

23. marraskuuta 2016

HATTUTÄTI

DSC01881-2
Vitsit miten kivaa oli mennä pitkästä aikaa kuvailemaan! Asukuvia näistä lähinnä tuli. Oon niin rakastunut tähän hattuun, joka on siis mun isän after sauna -hatuksi kutsuttu. Pelastaa helposti huonon hiuspäivän. En ookkaan pitkään aikaan ehtinyt julkaisemaan mitään uusia shoppailuja, joten ne tulkoot asukuvien muodossa. Mulla on näissä kuvissa Boohoon 4 euron (!!!!!) feikkinahkalegginssit sekä BikBokin ihana neule. Oon käyttänyt tota neuletta nyt jo niin paljon, en malta oottaa kunnon talvipakkasia jonka seurauksena "pitää" ostaa uusia paksuja neuleita. Mitä te tykkäätte mun asusta? Ps nyt kun blogissa on vähän hiljaisempaa kiireiden vuoksi niin kannattaa ehdottomasti seurailla mun snäppiä (pepatsu), joka päivittyy paljon useemmin kun tämä blogi-
DSC01862-2 DSC01914-2 DSC01902-2

9. marraskuuta 2016

MITEN MUN OPISKELUT ON LÄHTENYT KÄYNTIIN?

image1 (2)-horz
Kiireisesti. Niinku blogihiljaisuudesta voi päätellä. Kuten varmasti suurin osa mun lukijoista tietää, aloitin korkeakouluopinnot tossa pari kolme kuukautta sitten. Opiskelen siis liiketaloutta. Menin tonne kouluun sillä fiiliksellä, että mulla ei oo mitään hajua onko se mun juttu. Sama fiilis mulla on edelleen. Alussa oli koko ajan sellanen olo, että oon ihan pihalla kaikesta. Oon mä vieläkin hieman, mutta paranemaan päin. Lukiossa totuin siihen, että kaikesta ilmoitettiin naamatusten monta kertaa eikä mitään tarvinut etsiä itse. Nyt meillä tulee nettiin kaikki tehtävät ja niiden deadlinet. Mulla on vieläkin vaikeuksia metsästää noita deadlineja ja tehtäviä netistä. Niitä on niin monessa eri paikassa!

Meillä opetus on tosi erilaista vaikka just siihen lukioon verrattuna. Luentoja on tosi vähän, varmaan kerran kaks viikossa. Keskustellaan tosi paljon ryhmässä opettajan antamasta aiheesta. Ryhmätyöt on tullut todella tutuksi tässä parin kuukauden aikana. Lukiossa ryhmätyöt oli aina harvinaista herkkua mutta nyt ne alkaa tulla pikkuhiljaa korvista ulos! Olisi kiva tehdä välillä yksinkin hommia että pääsis oikeesti testaamaan sitä omaa osaamistaan.
image5-horz
Oon saanut tuolta koulusta ihan mielettömän ihania ystäviä. Pelkäsin alussa tonne mennessäni, että entä jos en saakkaan kavereita. Oon jotenkin tosi heikko tutustumaan ihmisiin ja pelkään, että musta ei pidetä. Oon niin kiitollinen näistä ihmisistä, en olis voinut toivoa parempia koulukamuja. Ollaan käyty yhdessä erilaisissa opiskelijabileissä, mitkä on ollu mielettömän hauskoja! Viimeisimpänä niistä oli tuo haalarikastajaisristeily, kun mekin saatiin vihdoin haalarit käyttöön. Aikamoista ryyppäämistä oli toi opiskelun alku, mutta nyt on (onneks) rauhoittunut. :-D

Kiireen lisäksi tässä opiskelussa ahdistaa rahatilanne. Käyn siis töissä ja saan tukia Kelalta, mutta silti tuntuu ettei vaan riitä. Välivuodella asuin vielä kotona ja mulla oli hyvä rahatilanne. Nyt ei ehdi tekemään niin paljoa töitä mutta silti haluaisin elää kuten elin ton välivuoden. Mulla on vielä vaikeuksia kieltäytyä kaikista kivoista vaatteista jotka haluaisin... :-D Ruokaan kuluu myös yllättävän paljon rahaa. Lisäksi mulla oli pieni eBayriippuvuus tossa hetki sitten, hupsista! Onneks siellä on halpoja juttuja.

18. lokakuuta 2016

SYKSYN RAKASTAJA

DSC01775 DSC01781
Mä nautin tällä hetkellä syyslomasta! Näin töidentäyteisen välivuoden jälkeen tuntuu ihan luksukselta olla syyslomalla. Mulla on vaan pari työpäivää tällä viikolla, joten saan ihan vaan rentoutua ja laiskotella luvan kanssa. Meillä on koulun opiskelijayhdistyksen vuosijuhlat perjantaina ja oon niin innoissani niistä! En oo koskaan ennen ollu missään vuosijuhlissa. Mä en ole mikään mekkoihminen mutta nyt kyllä tykkään tosta mun mekosta niin paljon etten malta oottaa että saan vetästä sen päälleni ja laittautua. Mun loppupäivä menee poikaystävän kanssa chillaillessa ja ruokaa tehdessä. Boohoolla on muuten taas -50% alet kaikesta, joten saatan ehkä heidän sivuillaan "käydä". Pitäkää huippukiva loppupäivä
DSC01741 DSC01807-2 DSC01803
Takki - GinaTricot / Neule - BikBok / Laukku - Boohoo / Housut - Lindex / Kengät - Adidas (Defshop*)

12. lokakuuta 2016

NYT HYMYILYTTÄÄ...

DSC01625
...Valion Latte, jota oon juonut ihan litrakaupalla. Hassua, että noin pari kuukautta sitten vihasin kaikkia kahvijuttuja ja nyt en vois elää ilman lattea ja normikahvikin menee helposti kurkusta alas.

...Huominen parin päivän Helsingin reissu. Mennään siis parin kaverin kanssa Tradenologiaan, joka on tradenomiopiskelijoiden suuri tapahtuma. Aattelin myös piipahtaa Monkissa, nyt kun sinne päin ollaan menossa. Oon niin super innoissani, olisko jo huominen?
DSC01826
...Mun superihana Ted Bakerin laukku, jonka tilasin tässä jonkin aikaa sitten. Oon ihan unohtanut esitellä sen blogissa, mutta kuten kuvasta näkyy niin ihan tavallinen ja ajaton laukku. Toivon mukaan kestää sitä aikaa yhtä hyvin kuin mun vanha Ted Bakerin pikkulaukku, joka on kyllä kokenut kovia.

...Palannut treeni-into. Jossain kohtaa mun motivaatio oli aika alhaalla ja kipeenä oleminen vei sitä vain alemmas. Nyt oon kuitenkin tällä viikolla jo päässyt vetää pari hyvää treeniä.

...Poikaystävän kainaloon nukahtaminen kylmenevinä syysiltoina. Tätä ei varmaan tarvitse edes pahemmin selitellä.
DSC01645
...Uudet lakanat, jotka ostin jo jonkin aikaa sitten mutta aijon tänään ottaa käyttöön. Onko oikeesti parempaa??

...Tuleva Thaimaanmatka. Oon lähdössä maaliskuussa pariks viikoksi sinne päin. Meillä on kiva kuuden hengen porukka jolla mennään. Pelottaa vaan että jään ihan jälkeen kouluhommissa, mut anyway enää 150 päivää!!

...Alla näkyvässä kuvassa olevat housut. Ostin nämä ihanat raidalliset, leveälahkeiset housut tossa maanantaina ja ne on päässyt jo kerran jalkaan. Kaikissa kaupoissa on nyt niin kivoja vaatteita! Olispa loputtomasti rahaa.
DSC01814

8. lokakuuta 2016

UUSI KARVAKAMU

DSC01711
Mulla oli tasan kaks asiaa mitä en ikinä pukis mun päälle: sametti ja pörrölaukku. Oon kammoksunut noita asioita jo jonkin aikaa. Yllättäen kun näin sellaset jutut kaupassa mun oli pakko saada ne. Nämä samettiset vähän löysät housut on niin mukavat päällä. Ne on ollut mulla koulussa, shoppailureissulla ja baarireissulla myös. Samoin näitä pörröisiä laukkuja näkyi viime vuonna (?) aika reippaasti. En lämmennyt niille sitten en yhtään kunnes näin Boohoon sivuilla tämän supersöpön laukun. 

Kaveri vinkkas että Boohoolla on ihan mielettömät alennukset, eli kaikki tuotteet -50% alennusta jo heidän valmiiksi halvoista hinnoista. Mulla tuli kiire töihin joten ehdin tilaamaan vaan pari juttua mutta tilaan ehdottomasti uudestaan. Miksköhän en oo koskaan ennen tilannut heidän sivuiltaan mitään? Jos teillä on ylimäärästä rahaa tai muuten vaan shoppailuhimoja, suosittelen kurkkaamaan heidän valikoiman! Voin vaikka vannoa, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin. ;-)
DSC01714 DSC01680 DSC01650 DSC01672
Toppi ja housut - BIKBOK / Neule - Stockmann / Hattu - Gina Tricot / Kengät - Vagabond / Laukku - Boohoo

4. lokakuuta 2016

FETA-MIFU-MAKARONILAATIKKO

DSC01611
Heti kun näin tätä Valion Mifua mainostettavan, halusin kokeilla sitä. Kävin hakemassa kaupasta itselleni paketillisen tätä maustamatonta ruokaraetta, jolla tais olla hintaa jotain kolmen ja puolen euron paikkeilla. Mä oon kyllästynyt siihen ainaiseen kanan ja lihan makuun joten tä oli ihan täydellinen vaihtoehto mulle. Tätä voi paistaa ja tässä on paljon proteiinia, joten se on myös täyttävää. Testasin tätä pastakastikkeessa ja sitten tässä makaronilaatikossa, jonka reseptin jaan nyt teille. Himoitsen testata tätä myös risotossa! Valion sivuilla oli myös monta eri reseptiä, johon Mifua voi käyttää.
DSC01613
AINEKSET:

makaronia
Valio Mifu ruokaraetta
fetajuustoa
sipulia
valkosipulia
kananmuna
maitoa
mausteita

Keitä makaronit kypsäksi. Ruskista paistinpannulla Mifu sekä sipuli. Sekoita kananmuna, maito ja mausteet keskenään. Itse käytin persiljaa, valkosipulia, suolaa ja pippuria. Kaada makaronikattilasta vesi pois ja lisää makaronin sekaan Mifu-sipuliseos. Kaada kattilan sisältö uunivuokaan ja lisää fetajuusto. Sekoita ja kaada päälle kananmuna-maitoseos. Paista 200-225 asteisessa uunissa 25-40 minuuttia, uunista riippuen. Voitte luonnollisesti itse päättää makaronin sekä mifun määrän, riippuen syöjien määrästä! 
DSC01619
Ootteko jo testannut tätä ruokaraetta?

27. syyskuuta 2016

KOTIIN ILMETTÄ SISUSTUSJULISTEILLA

DSC01634
Todella moni teistä tietää varmaan Desenion? Kyseisestä nettikaupasta pystyy siis tilaamaan ihan mielettömän upeita julisteita edulliseen hintaan. Mä rakastuin tähän kauppaan heti, kun löysin sen. Sain yhteistyön kautta kolme julistetta koristamaan mun kotia, joihin kävin ostamassa tavalliset mustat kehykset Ikeasta. Deseniolta löytyy erilaisia tekstijulisteita sekä myöskin graafisia julisteita. Mun kaikissa tilaamissa julisteissa on tekstiä, ja pakko myöntää että hieman kaduttaa että en tilannut noita graafisia yhtään! Täytyy ehkä tehdä toinen tilaus tässä jossain kohtaa. Tuolla sivuilla on nimittäin pari julistetta, jotka houkuttelis mua suuresti.
DSC01626
Tämä ihana teksti pääsi mun tilaukseen ja nyt se koristaa mun työpöytää. Laitoin sen nojaamaan seinää vasten pöydällä, koska kuka sanoi että taulujen pitäis olla seinällä kiinni. Mun mielestä toi teksti on ihan superkiva ja siinä lukee totuus. Ei niillä muilla asioilla ole oikeesti niin väliä kunhan on ihania ihmisiä ympärillä. Toi teksti pitäis muistaa aina, kun potee just noita hirveitä stressijaksoja.
DSC01605 DSC01606
Keittiön ruokapöydälle pääsi tämä hauska cocktailjuliste. Oon nähnyt tota vaikka kuinka monesssa blogissa ja nyt se on vihdoin mun. Luen noita ohjeita aina kun syön ja kohta alkaa olla drinksut hallussa. Täytyis vielä se cocktailshaker ostaa. ;-)
DSC01631
Ehdoton lemppari näistä julisteista on kuitenkin tämä simppeli teksi: True love is born from understanding. Toi juliste on mun mielestä niin upea kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tämä pääsi mun vitriinin päälle nojailemaan seinään. Mun mielestä se sopii täydellisesti Buddhapatsaan taakse. Tämä on ehkä mun lemppari yksityiskohta koko kämpässä!

Löytyykö teiltä jo Desenion julisteita tai jotain muita kivoja juttuja seiniltä? Voit käydä kurkkaamassa Desenion valikoimaa täällä!

22. syyskuuta 2016

KUOSIIN HURAHTANUT

DSC01493 DSC01466 DSC01495
DSC01456
Vaatteet - H&M // Kengät - Vagabond // Laukku - Ted Baker // Choker - Ur & Penn

Oon ihan rakastunut näihin kuvissa näkyviin pöksyihin. Toi kuosi on vaan niin mun mieleeni. Tarkkasilmäisimmät saattaa huomata kuosin olevan sama kun edellisen postauksen paidassa. Nämä pöksyt on siistit mut samalla niin rennot päällä. Oon muutenkin tällä hetkellä tykästynyt vähän väljimpiin vaatteisiin, varsinkin housuihin. Bodyt on myös yks tän hetken lempparijutuista. Tämäkin punainen on ollut mulla tosi paljon käytössä. Ärsyttää vaan kun ei voi pitää tiukkojen housujen alla kun tulee kamalat rajat!

Mulla on niin hyvä fiilis nyt. Ei periaatteessa mitään kouluhommia ja mun viikonloppu alkoi tossa tunti sitten. Perjantaina ja lauantaina oon töissä mut tällä hetkellä se ei haittaa yhtään. On kyllä niin erilainen olo tätä postausta kirjoitellessa kun tota edellistä, jossa mulla meinas tulla itku kun väsäilin sitä. Tänään pitäis mennä vielä kaverin seuraksi shoppailemaan ja sali kutsuu illalla. Saa nähdä että tarttuuko mullakin jotain mukaan, tuntuu et nyt on kaikkia kivoja juttuja vaatekaupoissa! Haluun kaiken. Mulla onkin tulossa pari pakettia postiin, niitä odotellessa... Mulla on vaan niiin hyvä olla just nyt, tästä postauksen kirjoittamisestakaan ei tuu yhtään mitään. Mun kiva fiilis saattaa myös johtua tosta liiallisesta kofeiinimäärästä, jonka oon tänään nauttinut. Who knows.