9. joulukuuta 2015

10 JOULUISTA FAKTAA

15 outoa faktaa -postaus sai hyvän vastaanoton ja aattelin että voisin jatkaa näitä faktoja vähän jouluisemmassa muodossa! Oon ihan hulluna jouluun joten tämän postauksen kirjoittaminen tulee olemaan varmasti hauskaa. Hei muuten! Jos jollain teistä olisi vinkkiä hyvästä mutta suht edullisesta kamerasta niin täällä olis yks ketä kiinnostais kuulla. Mun vanha alkaa vetelemään viimeisiään ja aattelin että mun pitäis pikkuhiljaa ostaa uusi.
DSC09038
1. Joululahjojen ostaminen on parhautta. En toki väitä että se niiden avaaminen mitään huonoa hommaa olis. ;-) Oon perinteisesti hieman etuajassa taas lahjojen kanssa ja oon hankkinut jo kaikki lahjat. Milloin pääsee paketoimaan, milloin?

2. En tykkää mistään laatikoista ja oon muutenkin aika nirso jouluruoan suhteen. En tykkää kinkun sinappikuorrutteesta, rosollista, yms. Toisaalta kaikki kalajutut on mun ehdottomia lemppareita. Samoin kotijuusto.

3. En malta odottaa joulukuusen esille ottamista. Sitä on niin kiva koristella yhdessä perheen kanssa. Tämä on sitä joulufiilistä parhaimmillaan. 

4. Mun mielestä kaikissa kaupoissa ja ostoskeskuksissa on niin ihana tunnelma joulun aikaan. Näyteikkunat on kivan jouluisia ja ihmiset jotenkin iloisempia.

5. Jouluaattona mun päältä on pakko löytyä jotain punaista. Oli se sitten kynnet, huulet, paita tai vaikkapa alusvaatteet. Jotain punaista on pakko olla! Mun jouluaattopäivä alkaa myös rennoilla vaatteilla, mutta vaihdan päivällä siistimpää päälle.
DSC09028-tile
6. Jouluna täytyy saada riisipuuroa. Ja niin, sen päälle kanelia ja sokeria. Meillä ei kyllä ihan joka vuosi sitä keitetä, mutta toivoisin että tänä jouluna saisin joulupuuroa. Niin herkkua. 

7. Tätä postausta kirjottaessa tajusin, että en syö jouluna paljoakaan suklaata. Tai jos aatosta puhutaan. Veikkaanpa että tämä johtuu siitä, kun tarjolla on muutenkin kaikkea herkkua.

8. Oon toiminut meidän perheessä parina viime vuonna joulupukkina. Tai ehkä enemmänkin viitenä vuotena. Eli kaikki kuusen alle kerääntyneet paketit jaan minä, niin kivaa hommaa!

9. Meidän jouluaatto koostuu lähes aina samoista ihmisistä ja noudattaa samaa kaavaa. Aamupäivällä avataan paketit perheen kesken, myöhemmin seuraan liittyy isovanhempia sekä serkkuja. Myöhään illalla käydään hautausmaalla toivottamassa hyvät joulut edesmenneille.

10. Katson joulun aikaan paljon lastenohjelmia. Ja kyllä, olen 19. Jouluiset lastenohjelmat on ihan parhaita!
DSC09044
Mitä tykkäsitte jouluisista faktoista? Pystyttekö samaistumaan?

8 kommenttia:

  1. Oi että, en selkeesti oo ainut joka rakastaa jakaa muille lahjoja! Oikeasti niin kivaa puuhaa. :D
    http://jenzkusmile.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin hauskaa hommaa! Vielä näin 19-vuotiaanakin. :-)

      Poista
  2. Suurinpaan osaan pystyin samaistumaan, tosi hyviä juttuja olit listannut!:) Jännä että punainen väri on pakollinen jossain päin vaatetusta/lookia jouluaattona, täällä siis sama juttu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kuulla että tykkäät! Ja joo en kyl tiiä mikä tossa punasessa on, pakko löytyä jostain aattona! :-D

      Poista
  3. Ihania faktoja! ♥ Mä katson myös naurettavan paljon lastenohjelmia jouluna, koska tulee todella nostalginen fiilis.. ja olen sua vanhempi ;)

    ❀Cinderella Days❀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no hyvä että en oo ainoo lastenohjelmien töllöttäjä! Tai vanhin. :-D

      Poista
  4. Pystyin samaistuun moneenkin asiaan!♥ Ihanat kuvat :)

    VastaaPoista