10. marraskuuta 2015

UNIHALVAUS

unihalvaus blogi
Lyödään ensin faktat pöytään. Mä luulin ensin että unihalvaus on jotain epänormaalia ja että se olis jonkinlainen vika ihmisessä. Mun veli kuitenkin tarkensi mulle että kyseessä on REM-unen aikana tapahtuva halvaustila. Kyseessä voi myös olla häiriö nukahtamisvaiheessa. Ihminen siis periaatteessa "herää" yöllä kroppa täysin halvaantuneena. Tietoisuus kuitenkin säilyy ja olo tuntuu siltä että et pysty liikkumaan. Unihalvaukseen liittyy usein hallusinaatioita. Oon lukenut ihmisten kokemuksista ja sitä kuvaillaankin usein "pelottavammaksi asiaksi mitä voi kokea".

Mä oon ollut kauheen kiinnostunut tästä asiasta. Oon myös jutellut asiasta niin kamujen kuin työkavereidenkin kanssa. Unihalvausta itselläni ei ollut ennen kuin mä aloin puhumaan tästä muiden kanssa. Pelottavaa, että heti kun aloin puhumaan ihmisten kanssa tästä niin sitten koin sen myös itse!
unihalvaus En muista kunnolla mitä siinä ekassa unihalvauksessa tapahtui. Muistan vaan sen, että mä yritin huutaa mutta ääntä ei lähtenyt. Tässä unessa mulla ei ollut hallusinaatioita joten se ei ollut niiiin pelottava. Muistan kyllä sen kun mä heräsin ja meinasin alkaa itkemään kun en ollut oikeen tajunnut mitä oli tapahtunut. Luulin oikeesti siinä unihalvauksessa että mä kuolen.

Sitten tähän toiseen tapaukseen, joka tapahtui noin viikko sitten. Ekaks tässä mun unessa mä olin poikaystävän kanssa mun huoneen lattialla, oli ihan pilkkopimeetä mut silti nähtiin varjoja. Kuulin myös jotain kuiskauksia. Yhtäkkiä mä olin sängyssä selälläni ja (nyt tä menee tosi oudoksi) Star Warsista tuttu Yoda seisoi mun jalkojen päällä. Sillä oli samanlainen turkki kun mun lapsuudesta tutulla lelulla, tarinankertoja Yanolla. Googlettakaa jos ette tiedä! Se vaan istui kökötti siinä ja katseli mua silmiin. Yritin huutaa ja liikkua mut ääntä ei lähtenyt. Tämä kesti varmaan 30 sekuntia ja sit heräsin siihen että mun piti mennä vessaan. Naurattaa jälkeenpäin ajatus siitä että pörröinen peikko Yoda on katsellut mua mun hallusinaatiossa, mutta voin kertoa että silloin yöllä ei naurattanut. En ees oo nähnyt Star Warsia, joten en tiiä mistä toi tuli... :-D
painajainen Ootteko te kokenut unihalvauksia? Mun mielestä olis kiva kuulla teidän mahdollisia kokemuksia, joten kirjoitelkaahan niitä kommenttiboksiin! :-)

PS Muistakaa käydä osallistumassa edellisen postauksen arvontaan!

15 kommenttia:

  1. Oon saanut niitä silloin tällöin. Ensimmäinen oli vanhempieni luona asuessa vuosia sitten. Nukuin omassa sängyssä päiväunia ja en edes muista, mitä unta näin, mutta herätessäni kuulin naisen kirkumisen. Tajusin sen kahden sekunnin aikana, etten pysty liikkumaan. Onneksi oli aurinkoinen päivä, vaikkei se sitä paniikkia poistanut, mutta lievitti.
    Silloin kaveri googletti ja löysi minulle vastauksen.
    Olen saanut niitä yhteensä noin neljä kertaa tuon jälkeen. Yksi yö näin unta hiirestä, joka juoksi minun ja vierashuoneen väliä ja koitimme veljeni kanssa saada sitä kiinni. Kun heräsin, kuulin edelleen hiiren juoksua lattialla ja tunsin, miten jokin hyppäsi sängylle. Eihän sängyllä tietenkään mitään ollut.

    tälläisiä ainakin :--D ja minunkin jalkojen päällä on maannut painava, musta susi joskus ja samalla tunsin jonkin seisovan selkäni takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi hitto, kuulostaa ihan hirveeltä! Tossa tilanteessa pitäis vaan ajatella että "joo tä on vaan unihalvaus mä nään harhoja" mut se on vaan niin hankalaa ton kaiken hämmennyksen aikana! :-D

      Poista
  2. Hui toi oli kyllä ihan karmaseva hetki! :D lte koin kans ensimmäistä kertaa tänä syksynä, tarkemmin sanottuna 2 kertaa samana päivänä viime viikolla. Ei mulla hallusinaatioita ollut mutta näin muuten vaan painajaista ja kun heräsin siitä, niin kroppa ei liikkunutkaan. Taktisesti vielä peitto peitti mun silmät etten tiennyt, että olinko vielä siinä painajaisessa vai en, ja suoraan sanottuna olin saada ihan huikeen paskaslaagin koska toi oli myös eka kerta koskaan kun moista koin. :O Asiaa pahens vielä se, että tässä tänä vuonna mulla on esiintynyt muitakin neurologisia oireita mitkä liittyy tod.näk aivan toiseen asiaan mutta en tiedä varmuudella. Tuon ekan kerran jälkeen mietin vielä että oisko toi kuulunut siihen painajaiseen vai tapahtunut oikeesti. Noh, toinen seuras sit päikkäreillä samana iltapäivänä ja sit alko hirvee googlailu kunnes luin että se on vaaratonta ja pystyin taas hengittää :'D Näin yksin asuvana aika hirvee hetki kun luulee sen lyhyen kamalan hetken että halvaantui for life :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh tossa on oikeesti sellainen pelko että kuolee... Mä oon kyllä molempina unihalvausöinä nukkunut onneks poikaystävän vieressä, että ei tarvii sitten pelätä enää kun herää joten voin vaan kuvitella sen kun oot nukkunut yksin! :-(

      Poista
  3. huh aika kuumottavan kuulosta touhua! :o Oon joskus kuullut aiheesta, mut onneksi ite välttynyt!

    http://satueventyr.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo onnellinen että oot välttynyt! Toisaalta mielenkiintoinen kokemus. :-D

      Poista
  4. Olisko vaan kuitenkin niin et oot nähny unta unihalvauksesta. Kerta ilmeistyivät ku niistä puhuit. Osaa ne unetki välillä olla aika realistisia. Tuntuu olevan aallottain muodissa nää unihalvaukset ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sehän on periaatteessa unta, et kyllä olen. :-) Unihalvaus on ihan basic asia ja niitä voi tulla jokaiselle.

      Poista
  5. Pakko sanoa että hieman naurahdin tolle unihalvauksessasi olleelle hallusinaatiolle :D Mutta joo mulla on ollut unihalvaus varmaan n.5 kertaa, voimakkaampana ja vähemmän voimakkaampana. Viimeisimmästä ei taida olla kun pari viikkoa, mutta en muista siitä juuri mitään - veikkaan että oon nukahtanut normaalisti melkee heti sen jälkeen. Anyways ne kokemukset on ollu aika ahistavat ja pelottavat, varsinkin kun ekan halvauksen tullessa en ees tienny mistä on kyse. Muistan hallusinaatioistani erinäiset varjot ja hahmot, muttei mitään selkeää. Oon myös yrittänyt huutaa tuloksetta. Toisinaan on tuntunu, että oon kokonaan eri asennossa tyyliin istumassa, vaikka oikeesti oon tietty ollu makuuasennossa. Ei mitään erikoista siis mutta joka tapauksessa helkkarin pelottavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo muakin nauratti kun kirjotin sitä, yöllä se oli pelottavampi! Hei toi kuulostaa vähän siltä mun ekalta, että ei oikeen oo kunnolla muistikuvaa vaan just erinäisiä hahmoja ja epäselviä varjoja. Niin pelottavaa. :-(

      Poista
  6. Unihalvauksen on kamalia! Mulla ei thank god ole ikinä ollut, mutta kaverilla senkin edestä :/ Ihan hirvittäviä >_<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta! Toivottavasti sä vältyt niiltä. :-)

      Poista
  7. Mä sain just ennen halloweenia, mut mulle kävi jotenkin niin, että vaikka luulin olevani täysin jäykkä, olin oikeasti huutanut kurkku suorana ja potkinut, kun poikkis oli ottanut hartioista kiinni ravistellakseen - unessa tämä ravistelu tuntui kuristamiselta. Hyyyi hitto! Toisella kertaa aiemmin tunsin vaan kauheaa surua, pelkoa ja ahdistusta ja näin meidän makuuhuoneen ovella tumman hahmon ja äänet käski lähteä pakoon. -Suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi hemmetti meni kylmät väreet kun luin sun kommentin... Noi on kyllä ihan hirveitä kokemuksia! :-(

      Poista
  8. Unihalvaus – syy ja ratkaisu http://www.totuudenetsija.fi/portfolio-item/unihalvaus-syy-ja-ratkaisu/

    VastaaPoista